lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteriluukut 14.-20. 2014


Kalenterivaihto lähenee loppuaan 
ja työkiireet ovat olleet huipussaan. 
Luukkujen avaaminen ja kuvaaminen piristää kiireen lomassa.

Asetelmani kehittyy ja tuntuu, että siellä asustaa joku huoleton jouluihminen.
Tavarat hujan hajan ja joulu jo kovasti valmisteilla...

Huoneessa siis kaikkea joulukalenterista ja pikkujouluista 
saatua sekä joulukuussa itsetehtyä.
Ruoat ja kalusteet aiemmin ostettuja tai tehtyjä.


Tuolta löytyy nämäkin ihanat tavarat:
(materiaalit odottavat muualla)

14. luukku oli Tiinalta
Häneltä saapui pussillinen makoisia pipareita, siirappipurkki 
ja omatekemä keramiikkalautanen. 
Minulta ei tuo printtailu ja keramiikka onnistu,
 joten Kiitos!


Minä lähetin hänelle työkalusetin


15. luukku vaihtui Sirkkan kanssa
Aamulla koin nostalgisia hetkiä 
kun paketista ilmestyi aivan samanlainen 
joululaatikko kuin lapsuuden kodissani. 


Sisältökin oli menneisyyden muistoja!
Suurkiitos!

Minä lähetin hänelle työkalusetin
 

16. luukku tuli Tuikkulta
Hän oli pakannut aidon tuohikorin, kynttilät ja pienen Pingun. 
Kaikille löytyy paikkansa
ja erityisesti tuohikoria tulen vaalimaan. 
Kiitos!


Minä lähetin hänelle työkalusetin
 

17. luukku Mariannelta
Marianne oli tehnyt upean sini-valkoisen mosaiikkitarjottimen
(kananmunankuorista!) 
Tarjotin ja koristeet päätyvät ehdottomasti Rantahuvilaan.
Kiitos!


Minä lähetin hänelle työkaluja
 

18. luukku Meritalta
 Merita oli pakannut taas kaikkea ihanaa ja kekseliästä. 
Lippunauhaa jouluksi ja uuden vuodenjuhliin raketteja 
sekä upeat kurpitsat ja kärpässienet. 
Näistä riittää moneen juhlaan. 
Kiitos!


Minä lähetin hänelle valurautapannun, rikkoutuneen kananmunan
sekä pannunaluset/koristeet
 

19. luukku vaihtui Piikkon kanssa
Hän oli tehnyt ylisöpön pikku lompakon,
ihanan patakinnas ja kaulin-setin.
Rianna ottaa ne heti käyttöönsä.
Kiitos!


Minä lähetin hänelle pienen sydänryijyn
 

20. luukun vaihdoin Tiinan kanssa
Häneltä sain aivan ihania astioita. 
Sini-vihreän keramiikkavadin 
ja kerrassaan upeat Pate de verre-lasikulhot.
 Kiitos!

Minä lähetin hänelle pienen ryijyn


Kiitokset kaikille superihanista lahjoistanne!


Hyvää kolmatta adventtia!

3 kommenttia:

  1. Kiitos Anita mahtavasta kalenterivaihdosta, ensi vuonna sitten taas ...
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anita mahtavasta kalenterivaihdosta, ensi vuonna sitten taas ... ;)
    Paitsi, että meillä on vielä vaihtareita avaamatta! :)
    Olen jo mallaillut saamaani ryijyä paikoilleen. ♥
    Mukavaa vkonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua!
    Kiitos kivasta kalenterivaihdosta.

    VastaaPoista